Kilpailukyvyn tulevaisuus – Draghi & Wahlroos

Nordic Business Forum, 26.9.2024, Mario Draghi ja Björn Wahlroos

Kukapa ei haluaisi nähdä Mario Draghin ja Björn Wahlroosin veljellistä ja älyllistä väittelyä Nordic Business Forumin lavalla. Monista asioista he olivat yhtä mieltä, mutta lempeän ironinen nokittelu maustoi vakavan aiheen käsittelyä.

Aiheena oli meitä kaikkia koskettava kilpailukyvyn tulevaisuus Euroopassa. Euroopalla on vakava kilpailukykyvaje suhteessa Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Draghin syyskuun alussa julkaistu raportti The Future of European Competitiviness toi ajankohtaisen näkökulman keskusteluun.

Ratkaistavia ongelmia on pitkä lista: energian ja raaka-aineiden hinta ja saatavuus, digitalisaation, tekoälyn ja teknologian hyödyntäminen nykyistä tehokkaammin. Puhtaat teknologiat, jotka ovat välttämättömiä ilmastoneutraaliustavoitteiden saavuttamiseksi EU:ssa ja koko maailmassa. Ratkaistavia kysymyksiä ovat myös, miten rakennamme Euroopan puolustusta ja avaruusohjelmaa?

Wahlroos on tunnetusti keskittämistä vastaan. Hän nosti alkupuheenvuorossaan ennen Draghin saapumista lavalle, kilpailukyvyn parantamisen keinoina: enemmän vastuuta yksittäisille valtioille, vähemmän säätelyä, vähemmän byrokratiaa, enemmän kilpailua. EU-tasolla kannattaa päättää vain niistä asioista, joita ei pystytä päättämään paikallisesti.

Draghin mukaan ongelmien mittakaava on niin suuri, että yksittäiset valtiot eivät kykene niihin vastaamaan. Tarvitaan EU-tasoista yhteistyötä, jossa resursseja keskitetään nykyistä paremmin ongelmien ratkaisemiseksi. Tällä hetkellä esimerkiksi tutkimustyö- ja rahoitus on liian hajautettua, koordinaatio puuttuu.

Wahlroos haastoi Draghia: Johtuuko tuottavuuden heikkeneminen yhteiskuntamallistamme, jossa ylläpidetään verovaroin sosiaaliturvan verkkoa enemmän kuin Yhdysvalloissa? Draghin mukaan näin ei ole: “We need strong social model to cope with large changes.” ja viittasi Ruotsiin, jossa sekä tuottavuus että hyvinvointiyhteiskunta ovat voimissaan.

Draghi ja Wahlroos olivat yhtä mieltä siitä, että innovaatio on kasvun ja kilpailukyvyn tärkein ajuri.

Tässä laskeudummekin EU-tason isosta kuvasta jokaiseen organisaatioon. Millä keinoilla innovaatioita edistetään yrityksissä? Saavatko hyvät ideat kasvualustan ja riittävästi resursseja kasvaakseen? Innovaatiotoiminta on rohkeutta ja riskien ottamista. Sitä meillä tarvitaan niin organisaatio- valtio- kuin EU-tasollakin.

Edellinen
Edellinen

Haluammeko oikeasti haavoittuvaisia johtajia?

Seuraava
Seuraava

Johtaako vai tehdäkö?