Meistä
Koska työyhteisöt muodostuvat ihmisistä, jotka työskentelevät yhteisten tavoitteiden eteen, organisaatiopsykologian tuoma lisäarvo työpaikkojen kehittämisessä on merkittävä.
Organisaatiopsykologia on psykologian sovellusala, joka hyödyntää käyttäytymis-, organisaatio- ja johtamistieteiden asiantuntemusta organisaation rakenteiden ja ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi.
Organisaatioiden psykologia on useissa maissa kuten Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa merkittävä toimiala. Myös Suomessa tarve organisaatiopsykologisille palveluille on viime vuosina kasvanut voimakkaasti.
Clarit Partnersin perustaja Outi Ikonen
Olen läpi työurani edistänyt selkeyttä ja inhimillisyyttä työelämässä. Minulla on kahdenkymmenen vuoden kokemus organisaatioiden kehittämisestä - johtoryhmien, esihenkilöiden ja koko työyhteisön kanssa työskentelystä tuloksellisuuden ja inhimillisyyden vahvistamiseksi.
Kauppatieteilijänä ja psykologina olen saanut tehdä luottamuksellista yhteistyötä eri kokoisten, eri toimialojen yritysten ja julkisten organisaatioiden kanssa. Organisaatiopsykologian liiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen Terveystalossa on ollut urallani innostava kokemus uuden luomisesta ja yhteistyön voimasta.
Tiedän, että voimme tehdä töitä kunnianhimoisesti, tavoitteellisesti ja inhimillisesti kestävästi. Haluamme Clarit Partnersissa tarjota liiketoimintalähtöistä psykologista asiantuntijuutta suomalaisten organisaatioiden menestyksen ja ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi.
ClaritNet
Clarit Partnersin ClaritNet -verkostoomme kuuluu organisaatiopsykologian asiantuntijoita, joilla on vahva liiketoiminnan ymmärrys. Useilla meistä on sekä psykologian että kauppatieteen tai teknisen alan tutkinto ja työkokemus. Tukenanne organisaation ja johtamisen kehittämisessä on ClaritNetin laaja asiantuntemus.
Tukenanne on laaja asiantuntemuksemme
Karoliina Mellanen
PsM, KTM, Työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi (2025)
Karoliinan missio on lisätä ihmisten ymmärrystä itsestään ja toisistaan. Karoliina tuli tunnetuksi sukupolvia käsittelevästä kirjastaan. Hänen sydäntä lähellä ovat taidot, joita missään ei opeteta, mutta joita työelämässä nykyään tarvitaan, kuten vuorovaikutus, yhteistyö, tunne- ja itseohjautuvuustaidot sekä esihenkilötyön kehittäminen ihmiskeskeisemmäksi samalla edistäen tuloksellista liiketoimintaa.
Oliver Lindahl
KTM, PsM, FM,
Väitöskirjatutkija
Oliver on kaupallinen strategi ja käyttäytymistieteilijä. Hän on viimeiset 10 vuotta auttanut yrityksiä luomaan erottuvia ja merkityksellisiä brändejä, hyödyntäen tiedettä sekä syvää markkina- ja asiakasymmärrystä. Oliver toimii myös markkinoinnin
ja kuluttajakäyttäytymisen luennoitsijana kauppa-korkeakoulussa sekä opiskelee psykologian tohtoriksi Helsingin Yliopistossa.
Risto Havunen
YTM, eMBA, Sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti
Risto on toiminut 25 vuotta erilaisten johtamisongelmien ratkaisun tukena ja kirjoittanut aiheesta useita johtamisoppaita. Hän toimii johdon valmentajana haasteellisten muutos- tai työyhteisötilanteiden ratkaisemiseksi. Riston tavoitteena on tukea edistymistä vaikeissakin tilanteissa. Pitkä kokemus on opettanut, mikä todella on merkityksellistä.
Merit Morikawa
DI, PsM,
Väitöskirjatutkija
Merit tutkii väitöskirjatutkijana erityisesti organisaation rakenteiden yhteyttä työmoti-vaatioon ja hyvinvointiin. Diplomi-insinöörinä ja psykologina hän on tehnyt töitä monenlaisten yritysten ja työntekijöiden kanssa. Meritin keskeisiin asiantuntijuusalueisiin kuuluvat motivaatio, johtaminen, organisaatioiden itseohjautuvuus, sekä kyselyihin liittyvä data-analytiikka.